Olen syntynyt vuonna 2002 joten olen 13-vuotias. Hevoset ovat elämäni, mutta kaverit, koirat, opiskelu, postauksien kirjoittaminen, syöminen, nukkuminen, lukeminen, piirtäminen ja kaikki muut "normaalin" elämän asiat ovat toinen elämäni. Olen todella sosiaalinen ja minulla on paljon kavereita, ja muutama hyvä ystävä. Olen ihminen joka kuuntelee todella paljon musiikkia, katsoo paljon elokuvia, viettää liikaa aikaa somessa, katsoo liikaa videoita, nukkuu aina liian paljon tai liian vähän, ei suutu kovin helposti toisille ihmisille (paitsi perheenjäsenille :D), on todella kaksimielinen, kirjoilee paljon, rakastaa lukemista, tykkää opiskella, opettelee ulkoa soittamaan pianolla kaikki hyvät biisit, kertoo huonoja vitsejä joille ihmiset kohteliaina yrittää nauraa, puhuu usein liian suorasanaisesti, ja joka ei tykkää näyttää naamaansa netissä kovin useasti.
Ratsastin ensimmäistä kertaa elämässäni "kunnolla" noin 6-7 vuotiaana. En ole koskaan käynyt tunneilla säännöllisesti, enkä oikeastaan edes epäsäännöllisestikkään. 7- vuotiaana ratsastin suht aktiivisesti yksillä poneilla äitini opettamana, ja opin melkein kaikki perusasiat, mutta laukkaamista en oppinut. Putosin hevosen kyydistä ensimmäistä kertaa silloin, kun nostin ensimmäistä kertaa laukan. Minä olin silloin niin pieni ja pelokas, että traumatisoiduin siitä niin kovasti että en sen jälkeen enää laukannut todella pitkään aikaan kertaakaan. Jonkun aikaa tuon tapahtuman jälkeen lopetin ratsastamisen kokonaan kahdeksi vuodeksi. Mutta kiinnostukseni ratsastukseen ja hevosiin ei todellakaan loppunut. Vuoden 2012 kesällä uskaltauduin alkeis/yleisleirille Sarintallille. Leirillä opin paljon, mutta en uskaltanut nostaa edelleenkään laukkaa. Olin leirin nössöin henkilö.
Vuonna 2013 minun mummolaan hankittiin hevosia, ja siitä se ajatus oman hevosen ostamisesta sai alkunsa. Äiti alkoi puhumaan minulle että mitä jos ostettaisiin oma hevonen, mutta minä pelkäsin vieläkin hieman ratsastusta ja isoja hevosia, joten itse olisin halunnut ponin. Äitini kuuli että ylikiimingissä olisi myynnissä suomenhevosruuna. Menimme katsomaan sitä, äiti koeratsasti sen koska minä en uskaltanut. Äitini ihastui hevoseen paljon, vaikka se ei osannutkaan paljon mitään. Äitini kysyi minulta että mitä jos ostaisimme sen hevosen. Minä epäröin vähän, koska Juhis oli niin iso, mutta kaupat tuli silti. Siitä se minun ja Juhiksen yhteiselämä alkoi.
Tällähetkellä en pelkää ratsastamistä enää ollenkaan. Tasoani ratsastajana en oikein osaa sanoa, mutta osaan ratsastaa itsenäisesti kaikki askellajit, ja osaan aika paljon muutakin. Olen kehittynyt ratsastajana todella paljon siitä hetkestä kun Juhis tuli meille.
Jos sinulla jäi jotain kysyttävää tai unihdin kirjoittaa tähän jonkun tärkeän asian, niin pistä kommenttia.
Noora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti