Moikkamoiheippaheloutervehei. Ajattelin tässä kirjoittaa postauksen maanantaisesta maastolenkistä. Kuvia en voi valitettavasti lisätä, koska tietokone lagitti, ja en halua laittaa postauksiin puhelinkuvia. Onneksi kirjoittaminen kuitenkin sujuu puhelimellakin ihan moitteettomasti.
Maanantaina mentiin tallille heti aamusta koska meille oli tulossa vieraita, joten meillä oli vähän kiire. Ajattelin mennä maastossa koska viimeaikoina olen ratsastanut liian paljon pyörössä. Hain Juhiksen laitumelta, ja jotenkin kummasti hevoset ovat aina syömässä laitumen kauimmaisessa nurkassa silloin kun tallilta pitää joutua vähän normaalia aikaisemmin pois. Lähdin sitten hyppelemään miljoonien ja miljoonien ojien yli että pääsisin hakemaan hevosen. Yksi oja olikin leveämpi kuin muistinkaan, joten hyppäsin puoleksi ojaan ja puoleksi maalle. Housuthan siinä kastui, mutta Suomen kesähän on niin lämmin että nehän kuivaa hetkessä (housut on vieläkin märät). Miksei ojahyppelylle pidetä omia MM-kisoja, saattaisin nimittäin olla aika haka siinä lajissa. Lopulta pääsin perille ja kirosin sitä että aikaa ei ole enää kovin paljon. Iloiseksi yllätykseksi Juhis halusi juuri tänään ruveta leikkimään hippaa, ja sen kiinni saamisessa vierähti ihan kivasti aikaa. Lopulta sain hevosen kiinni ja lähdin hyppelemään ojat uudestaan, tälläkertaa hevosen kanssa. Sain Juhiksen kytkettyä seinään kiinni ja aloitin harjaamisen, en ehtinyt harjata kovin huolellisesti Juhiksen hippaleikkien takia. Laitoin varusteet ja lähdettiin maastoon. Äitini lähti pyörällä mukaan.
Ajateltiin käydä sellainen lenkki, että menisin ensin yhtä todella pitkää suoraa pitkin n. Kaksi kilsaa, ja sitten mentäisiin yhtä metsäreittiä takaisin. Lähdin sitten ravaamaan pitkin loputonta suoraa. Ravi oli mukavan energistä, mutta käynnistä raviin siirtymiset mentiin aina peitsin kautta. Yhdessä kohdassa tietä oli mukavan tasaista ja ajattelin laukata. Laukka ei noussut sitten millään, mutta voi jumankauta millaista ravia siltä hevoselta löytyy silloin kun on vähän paineita! Ravi oli niin vauhdikasta että kaikkien aikojen ravikuninkaat jäisivät kirkkaasti kakkoseksi (miksiköhän Juhiksesta koulutettiin ratsu eikä ravuri?). Päästiin kääntöpaikalle, kun huomasin että tieltä on tulossa tyhjä tukkirekka. Juhis ei yleensä rekkoja pelkää, mutta tyhjät tukkirekat on näköjään hirmuisia mörköjä. On piikit ja kaikki. Ja siihen yhtälöön kun lisätään vielä kiitoravin jälkeisissä paineissa oleva suomiputte, saadaan katastrofi aikaan aika helposti. Katastrofilta se ensin näyttikin, mutta rekan tultua kohdalle, Juhis päättikin olla rohkea sotaratsu, ja mennä ihan oma-aloitteisesti rekasta ohi vähän liian kovalla vauhdilla. Kun rekasta oli päästy, alkoi matka kohti kotia. Metsätielle mentyämme huomasin että tiellä oli sammumut traktori, ja tien vieressä oli syvät ojat täynnä vettä, joten käännyimme takaisin, koska en halunnut kastella jo valmiiksi märkiä housujani ojassa kylpemällä. Ravasin kotiin samaa tietä kun menomatkallakin. Kun päästiin kotiin, huuhtelin pesusienellä Juhiksen selän, ja vein sen takaisin laitumelle.
Kiitos jos jaksoit lukea, ja kommentit olisi ihan kivoja. Ajattelin tehdä niin, että yritän kirjoittaa postauksia kerran viikossa, joskus useammin jos jotain spesiaalia tapahtuu.
Noora
(PS. Toivottavasti kesä kuivaa ratsastushousut huomiseksi, koska ajattelin käydä ratsastamassa.)
tiistai 9. kesäkuuta 2015
torstai 4. kesäkuuta 2015
Se legendaarinen aloituspostaus.
Moi. Terve. Moikka. Heippa. Hei. Helou. On satoja eri tapoja aloittaa postaus, ja minä en tietenkään osaa päättää että miten aloitan. Ihan sama. Tein uuden blogin. Taas. Laskin tuossa että minulla on ollut ennen tätä blogia jo huikeat kuusi blogia, joista yhteenkään en ehtinyt kirjoittaa kun enintään kymmenen postausta ja kiinnostus lopahti tai aika ei riittänyt kirjoittamiseen. Nyt alkoi kokeilu numero 7. Katsotaan mihin tämä johtaa, vai johtaako mihinkään. En ole ikinä osannut kirjoittaa aloituspostausta kunnolla, enkä osaa nytkään.
Olen siis -02 syntynyt tyttö, joka rakastaa koiria ja hevosia, kuuntelee LIIKAA musiikkia, katsoo LIIKAA videoita, tykkää opiskella, vihaa kirjoittamista (:D), nukkuu aina joko liian vähän tai liian paljon, kertoo surkeita vitsejä joille ihmiset kohteliaina yrittää nauraa, ei ole erityisen kiinnostunut muodista, meikkaamisesta tai muista normaaleiden massateinien asioista, ja joka EI puhu kirjakielellä vaikka kirjoittaakin aina niin. En myös erityisemmin tykkää näyttää naamaani netissä kovin useasti, jotenka en ole tännekkään joka kerta tunkemassa jotain pilallemuokattuja selfieitä. Jos jotain ihmistä niin kovasti kiinnostaa minkä näköinen olen, tulkoot katsomaan.
Minulla on oma hevonen. Siitä kerron myös enemmän sen omilla sivuilla jotka teen myös sitten kun jaksan. Hevoseni virallinen nimi on Lumi-Turo, mutta suurin osa ihmisistä tuntee sen nimellä Juhis. Juhis ostettiin meidän perheeseen huhtikuussa vuonna 2014. Juhis on suomenhevonen ja 8 vuotias. Se on joskus varsana ollut ravurina, mutta viime vuodet sillä on ratsastettu. Se ei ole todellakaan mikään taitava GP- tason kouluhevonen, mutta meille ihan sopiva Puska Ö- tasoinen maastomopo joka nostaa laukat ihan suht sujuvasti ja jolla on hemmetin iso ravi, ja joskus hyvänä päivänä se saattaa taipua jopa pohkeenväistöön. Hevoseni asuu minun mummolassa, jossa sen lisäksi asuu viisi muuta hevosta. Siellä ei ole ratsasuskenttää, on vain n. 20 metriä halkaisijaltaan oleva pyöröaitaus, paljon peltoja joilla saa ratsastaa vain syksyllä ja aika köyhät maastoreitit. Joten on aivan turhaa odottaa minun laittavan tänne kuvia ja videoita missä hyppään 120cm okseria ja vedän passagea ja piaffia hevosen läskimaha hölskyen täydellisesti valaistussa ja taivaallisen isossa maneesissa jonka kaikki esteet on maalattu kolme tonnia maksavalla vaaleanpunaisella glitterimaalilla.
Minä olen ratsastajana melkeimpä samalla tasolla hevoseni kanssa, toisinsanoen aloittelija. Jos sinua ei kiinnosta lukea aloittelevan "pikku"flikan seikkailuja laiskan pullaponin (hevosen) kanssa niin kannattaa lopettaa tämän tekstin lukeminen tähän paikkaan.
Ajattelin jo lopettaa kirjoittamisen, mutta jos sinua jäi mietityttämään blogini nimi, ja sen tarkoitus, jospa tämä selventäisi ajatuksiasi; Two lives, one person on suomeksi kaksi elämää, yksi ihminen. Se ei tälläkertaa tarkoita sitä että olisin mielisairas joka kärsii kaksoispersoonasta, vaan joskus minusta tuntuu että minulla on kaksi "elämää". Toiseen kuuluu hevoset, ja kaikki niihin liityyvä, ja toiseen taas kuuluu koulu, kaverit, valokuvaus, syöminen, nukkuminen, siivoaminen, kirjoittaminen ja kaikki "normaalin" elämän asiat. Eli minusta tuntuu että olen melkeimpä eri ihminen aina kun olen tallilla tai puhun hevosista.
Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti (tästä tulikin vahingossa aika pitkä ). Jos joku asia mietityttää, niin pistä kommenttia. Ja toki saa liittyä lukijaksi jos tekstin lukemisen jälkeen enää siltä tuntuu.
Noora
Olen siis -02 syntynyt tyttö, joka rakastaa koiria ja hevosia, kuuntelee LIIKAA musiikkia, katsoo LIIKAA videoita, tykkää opiskella, vihaa kirjoittamista (:D), nukkuu aina joko liian vähän tai liian paljon, kertoo surkeita vitsejä joille ihmiset kohteliaina yrittää nauraa, ei ole erityisen kiinnostunut muodista, meikkaamisesta tai muista normaaleiden massateinien asioista, ja joka EI puhu kirjakielellä vaikka kirjoittaakin aina niin. En myös erityisemmin tykkää näyttää naamaani netissä kovin useasti, jotenka en ole tännekkään joka kerta tunkemassa jotain pilallemuokattuja selfieitä. Jos jotain ihmistä niin kovasti kiinnostaa minkä näköinen olen, tulkoot katsomaan.
Minulla on oma hevonen. Siitä kerron myös enemmän sen omilla sivuilla jotka teen myös sitten kun jaksan. Hevoseni virallinen nimi on Lumi-Turo, mutta suurin osa ihmisistä tuntee sen nimellä Juhis. Juhis ostettiin meidän perheeseen huhtikuussa vuonna 2014. Juhis on suomenhevonen ja 8 vuotias. Se on joskus varsana ollut ravurina, mutta viime vuodet sillä on ratsastettu. Se ei ole todellakaan mikään taitava GP- tason kouluhevonen, mutta meille ihan sopiva Puska Ö- tasoinen maastomopo joka nostaa laukat ihan suht sujuvasti ja jolla on hemmetin iso ravi, ja joskus hyvänä päivänä se saattaa taipua jopa pohkeenväistöön. Hevoseni asuu minun mummolassa, jossa sen lisäksi asuu viisi muuta hevosta. Siellä ei ole ratsasuskenttää, on vain n. 20 metriä halkaisijaltaan oleva pyöröaitaus, paljon peltoja joilla saa ratsastaa vain syksyllä ja aika köyhät maastoreitit. Joten on aivan turhaa odottaa minun laittavan tänne kuvia ja videoita missä hyppään 120cm okseria ja vedän passagea ja piaffia hevosen läskimaha hölskyen täydellisesti valaistussa ja taivaallisen isossa maneesissa jonka kaikki esteet on maalattu kolme tonnia maksavalla vaaleanpunaisella glitterimaalilla.
Minä olen ratsastajana melkeimpä samalla tasolla hevoseni kanssa, toisinsanoen aloittelija. Jos sinua ei kiinnosta lukea aloittelevan "pikku"flikan seikkailuja laiskan pullaponin (hevosen) kanssa niin kannattaa lopettaa tämän tekstin lukeminen tähän paikkaan.
Ajattelin jo lopettaa kirjoittamisen, mutta jos sinua jäi mietityttämään blogini nimi, ja sen tarkoitus, jospa tämä selventäisi ajatuksiasi; Two lives, one person on suomeksi kaksi elämää, yksi ihminen. Se ei tälläkertaa tarkoita sitä että olisin mielisairas joka kärsii kaksoispersoonasta, vaan joskus minusta tuntuu että minulla on kaksi "elämää". Toiseen kuuluu hevoset, ja kaikki niihin liityyvä, ja toiseen taas kuuluu koulu, kaverit, valokuvaus, syöminen, nukkuminen, siivoaminen, kirjoittaminen ja kaikki "normaalin" elämän asiat. Eli minusta tuntuu että olen melkeimpä eri ihminen aina kun olen tallilla tai puhun hevosista.
Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti (tästä tulikin vahingossa aika pitkä ). Jos joku asia mietityttää, niin pistä kommenttia. Ja toki saa liittyä lukijaksi jos tekstin lukemisen jälkeen enää siltä tuntuu.
Noora
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)