Se legendaarinen aloituspostaus.

Moi. Terve. Moikka. Heippa. Hei. Helou. On satoja eri tapoja aloittaa postaus, ja minä en tietenkään osaa päättää että miten aloitan. Ihan sama. Tein uuden blogin. Taas. Laskin tuossa että minulla on ollut ennen tätä blogia jo huikeat kuusi blogia, joista yhteenkään en ehtinyt kirjoittaa kun enintään kymmenen postausta ja kiinnostus lopahti tai aika ei riittänyt kirjoittamiseen. Nyt alkoi kokeilu numero 7. Katsotaan mihin tämä johtaa, vai johtaako mihinkään. En ole ikinä osannut kirjoittaa aloituspostausta kunnolla,  enkä osaa nytkään.

Olen siis -02 syntynyt tyttö, joka rakastaa koiria ja hevosia, kuuntelee LIIKAA musiikkia, katsoo LIIKAA videoita, tykkää opiskella, vihaa kirjoittamista (:D), nukkuu aina joko liian vähän tai liian paljon, kertoo surkeita vitsejä joille ihmiset kohteliaina yrittää nauraa, ei ole erityisen kiinnostunut muodista, meikkaamisesta tai muista normaaleiden massateinien  asioista, ja joka EI puhu kirjakielellä vaikka kirjoittaakin aina niin. En myös erityisemmin tykkää näyttää naamaani netissä kovin useasti, jotenka en ole tännekkään joka kerta tunkemassa jotain pilallemuokattuja selfieitä. Jos jotain ihmistä niin kovasti kiinnostaa minkä näköinen olen, tulkoot katsomaan.

Minulla on oma hevonen. Siitä kerron myös enemmän sen omilla sivuilla jotka teen myös sitten kun jaksan. Hevoseni virallinen nimi on Lumi-Turo, mutta suurin osa ihmisistä tuntee sen nimellä Juhis. Juhis ostettiin meidän perheeseen huhtikuussa vuonna 2014. Juhis on suomenhevonen ja 8 vuotias. Se on joskus varsana ollut ravurina, mutta viime vuodet sillä on ratsastettu. Se ei ole todellakaan mikään taitava GP- tason kouluhevonen, mutta meille ihan sopiva Puska Ö- tasoinen maastomopo joka nostaa laukat ihan suht sujuvasti ja jolla on hemmetin iso ravi, ja joskus hyvänä päivänä se saattaa taipua jopa pohkeenväistöön. Hevoseni asuu minun mummolassa, jossa sen lisäksi asuu viisi muuta hevosta. Siellä ei ole ratsasuskenttää, on vain n. 20 metriä halkaisijaltaan oleva pyöröaitaus, paljon peltoja joilla saa ratsastaa vain syksyllä ja aika köyhät maastoreitit. Joten on aivan turhaa odottaa minun laittavan tänne kuvia ja videoita missä hyppään 120cm okseria ja vedän passagea ja piaffia hevosen läskimaha hölskyen täydellisesti valaistussa ja taivaallisen isossa maneesissa jonka kaikki esteet on maalattu kolme tonnia maksavalla vaaleanpunaisella glitterimaalilla.

Minä olen ratsastajana melkeimpä samalla tasolla hevoseni kanssa, toisinsanoen aloittelija. Jos sinua ei kiinnosta lukea aloittelevan "pikku"flikan seikkailuja laiskan pullaponin (hevosen) kanssa niin kannattaa lopettaa tämän tekstin lukeminen tähän paikkaan.

Ajattelin jo lopettaa kirjoittamisen, mutta jos sinua jäi mietityttämään blogini nimi, ja sen tarkoitus, jospa tämä selventäisi ajatuksiasi; Two lives, one person on suomeksi kaksi elämää, yksi ihminen. Se ei tälläkertaa tarkoita sitä että olisin mielisairas joka kärsii kaksoispersoonasta, vaan joskus minusta tuntuu että minulla on kaksi "elämää". Toiseen kuuluu hevoset, ja kaikki niihin liityyvä, ja toiseen taas kuuluu koulu, kaverit, valokuvaus, syöminen, nukkuminen, siivoaminen, kirjoittaminen ja kaikki "normaalin" elämän asiat. Eli minusta tuntuu että olen melkeimpä eri ihminen aina kun olen tallilla tai puhun hevosista.

Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti (tästä tulikin vahingossa aika pitkä ). Jos joku asia mietityttää, niin pistä kommenttia. Ja toki saa liittyä lukijaksi jos tekstin lukemisen jälkeen enää siltä tuntuu.


Noora